Polkuhevonen Helylästä

 

Syyskuussa esittelemme Kurkistus kokoelmaan-verkkosarjassa kauniin, vaaleankeltaisen polkuhevosen vajaa sadan vuoden takaa. Hevonen ei ole museomme perusnäyttelyssä esillä, joten viimeksi sen on saattanut nähdä vitriinissämme osana suomalaista leikkikalusuunnittelua ja -tuotantoa esitellyttä Hyvät, pahat ja hassut lelut -erikoisnäyttelyä 2012–2013 (http://www.museoleikki.hevosenkenka.fi/nayttelyt/hyvat-pahat-ja-hassut-lelut).

Polkuhevonen on kolmipyöräinen, ja puusta valmistettu. Tämä hevonen on teollisesti valmistettu, mutta samantyyppistä mallia tehtiin paljon myös kotitekoisena. Ylipäänsä polkuhevoset, pyörillä liikkuvat hevoset ja keinuhevoset olivat hyvin suosittuja viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla. Niillä leikkivät enimmäkseen pojat, ja tämäkin hevonen on ollut poikien leikeissä. Perhe, jonka poika sai hevosen joululahjaksi vuonna 1926, asui Harlussa, Karjalan Kannaksella. Tämä alue lähellä Sortavalaa luovutettiin Neuvostoliitolle vuonna 1944. Lahjoittajan perhe kuitenkin pakeni jo ennen sotaa muualle Suomeen, joten hevonenkin pelastui ja säilyi hyvässä kunnossa eikä jäänyt sodan jalkoihin.

Polkuhevonen on Helylä Oy:n valmistama, ja vastaava hevonen on maksanut vuoden 1931 tuoteluettelossa 70 suomen markkaa. Helylä Oy syntyi, kun taiteilija John Engelbergin perustama Porvoon suomalainen lelupaja ja koulukalusteita tehnyt Eero Mäkisen puusepänliike yhdistyivät vuonna 1915 ja aloittivat toimintansa Sortavalan maalaiskunnassa Helylän aseman seutuvilla. Upouusi tehdas ja sen tilat tekivät suuren vaikutuksen ne nähneisiin ihmisiin. 1920-luvulla leluja oli tuotannossa useampi sata, ja niiden haluttiin edustavan laadukasta ja oikeaa suomalaista leikkikaluperinnettä. Leluissa oli suomalaiskansallisia aiheita, vaikka lelujen mallien esikuvat olivatkin ulkomailla. Kotiliedessä vuonna 1932 leluja mainostettiin näin: ”Ne ovat oikeita suomalaisia leluja: vahvoja, iloisin, kestävin värein maalattuja. Kysykää kaupasta Helylän leluja, niin silloin saatte vähällä rahalla hauskoja ja pitkäikäisiä leikkikaluja lapsillenne.” Suomalaisen Lelupajan ja Helylän leluja hankittiin yksityiskotien lisäksi paljon myös lastentarhoihin. Helylä Oy ei lopulta toiminut kuin parikymmentä vuotta lopettaen vuonna 1935.

 

Lähteet:

 

Oy Helylä. Leluhinnasto N:o 17, v. 1931. Sortavala, 1931. Oy Raamattutalon kirjapaino.

Suomen Lelumuseo Hevosenkengän kokoelmatietokanta

Lehto, Marja-Liisa 1996: Huwikaluja lapsille. Vanhat suomalaiset lelut. Tammi: Hämeenlinna.

Mikä on O.Y. Helylä? http://digi.kansalliskirjasto.fi/pienpainate/binding/345456