Joululahja 80 vuoden takaa

 

Joulu on monen lapsen elämässä ihanaa aikaa, jolloin puuhastellaan perheen kanssa ja saattaapa pukki tuoda aattona lahjankin. Lasten saamien joululahjojen määrä on vaihdellut aikojen saatossa hyvinkin paljon, riippuen aina kulloisestakin yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta tilanteesta sekä perheen tottumuksista ja kulutustavoista. Usein lasten joululahjat ovat leluja, mistä johtuen monet museomme kokoelmaan lahjoitetut esineet ovat alun perin juuri joululahjoiksi saatuja. Joulukuun kurkistus kokoelmaan -sarjassa esittelemme yhden joululahjan 80 vuoden takaa eli vuodelta 1936.

Kuvassa oleva sotalaiva on kuulunut pitkän linjan poliitikolle ja yhteiskunnalliselle vaikuttajalle, ylipormestari Raimo Ilaskivelle. Ilaskivi oli 8-vuotias, kun hänen isänsä Ragnar teki sotalaivan hänelle joululahjaksi. Tainionkoskella lapsuutensa viettänyt Ilaskivi kertoo, että ystävällä Arvolla oli lähes samanlaisia, ja laivoilla leikittiinkin monen monituiset meritaistelut naapurustossa. Laivan kylkeen maalattu SR1 tarkoittaa ”Sotaristeilijä 1:stä”. Sotalaiva on suhteellisen kookas, 64 cm pitkä ja sen pohja on vuorattu huopakankaalla, jotta laivaa olisi helppo liu´uttaa lattialla. Sotaleikit olivat Ilaskiven elämässä myöhemminkin tavallisia, syttyihän muutama vuosi myöhemmin talvisota. Sota tuli myös lasten leikkeihin, ja puusta tehtiin aseita. Oikea sotakin näkyi perheen elämässä monin tavoin, ja sotalaivan pojalleen veistänyt isä toimi jatkosodassa hävittäjälaivueen tiedustelu-upseerina. Äiti oli aiemmin toiminut lottana.

Kotitekoiset lelut olivat 1930-luvulla tavallisia myös lahjoina – harvalla oli varaa ostaa kaupasta leluja lapsilleen ja itse tehden sai todella hienoja. Kaupungissa ostolelut olivat tavallisempia varakkaiden perheiden keskuudessa sillä kaupatkin olivat lähellä. Parhaat joululahjat ovat eri aikoina varmastikin olleet sellaisia, jotka kestävät aikaa ja kelpaavat leikkeihin vielä vuosienkin päästä. Nykyään trendi tuntuu valitettavasti olevan päinvastainen, ja ennen joulua kauppojen hyllyt täyttyvät yhden joulun hittileluista, jotka viedään käsistä, ja joita harva muistaa enää seuraavana jouluna.

Lähteet:

Suomen Lelumuseo Hevosenkengän kokoelmatietokanta

Lehto, Marja-Liisa 1996: Huwikaluja lapsille. Vanhat suomalaiset lelut. Tammi: Hämeenlinna.

Lehto Marja-Liisa, 2007: Paijasta barbeihin – suomalaisten lelujen vaiheita. Teoksessa Leikin pikkujättiläinen. Toim. Liisa Piironen. WSOY: Porvoo

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005016626.html, viitattu 23.12.2016

http://www.iltalehti.fi/perhe/200702265708672_ms.shtml, viitattu 23.12.2016